Köyhyys on ilmiö, johon ei tunnu löytyvän ratkaisua.
Köyhyyttä voi määritellä subjektiivisesti tai objektiivisesti. Länsimaissa asuva ihminen voi pitää itseään köyhänä, vaikka hänellä on kymmenkertaisesti rahaa verrattuna Afrikan slummissa asuvaan ihmiseen. Suomessa asuvan ihmisen köyhyyttä voidaan kuvata suhteelliseksi, kun puolestaan afrikkalaisen köyhyys on luonteeltaan absoluuttista.
Monen mielestä voi olla moraalitonta tai itsekästä puhua länsimaisten ihmisten köyhyydestä, kun maapallolla on paljon ihmisiä, joilla ei ole mitään – ei ruokaa, ei vaatteita, eikä asuntoa. Silti suhteellinen köyhyys on yhtä todellista sille, joka sitä kokee.
Köyhyys ei ole laiskuudesta kiinni
Stephen C. Smith kertoo kirjassaan Ending Global Poverty – A Guide to what works millaisia köyhyysloukut nyky-maailmassa ovat. Hänen mukaansa syyt köyhyyteen ovat pääosin rakenteellisia, eikä yksilö siksi pysty yksin niitä selättämään. Köyhät tarvitsevat siis yhteisöllistä tukea ja yhteiskunnallisia rakenteita jättääkseen köyhyysloukut taakseen.
Smithin mukaan köyhyys on mahdollista selättää. Hänen mielestään siihen tarvitaan kahdeksan ”avainta”. Niistä mikään ei yksin riitä, mutta niitä yhdessä käyttämällä köyhyys voitaisiin yhden sukupolven kuluessa poistamaan maapallolta.
Nämä avaimet ovat:
1. Aikuisten terveydestä ja ravinnon saannista huolehtiminen (mistä seuraa se, että he jaksavat tehdä töitä ja lasten ei tarvitse työskennellä, vaan lapset voivat kasvattaa osaamistaan)
2. Peruskoulutus (seurauksena riippumattomuus ja pääoman kasvu)
3. Luotto ja vakuutus työtä tekeville
4. Pääsy toimiville markkinoille ja mahdollisuudet hankkia varallisuutta
5. Pääsy teknologian hyödyille (tuotantoa voidaan tehostaa)
6. Pysyvä ja vakaa ympäristö (kestävän kehityksen varmistaminen)
7. Yksilön henkilökohtainen voimaantuminen (ja vapautuminen hyväksikäytöstä)
8. Yhteisön voimaantuminen tai valtaistuminen (tehokas osallisuus maailmassa myös laajemmin).
Suomalainen köyhyys
Onko suomalainen köyhyys samanlaista kuin Smithin kuvaukset globaalista köyhyydestä? Voiko näitä edes verrata?
Suomessa käydään tällä hetkellä kiivastakin keskustelua siitä, pitäisikö kaikille ihmisille turvata perustulo. Osa perustulon vastustajista näkee, että perustulon käyttöönotto heikentäisi ihmisten halua työntekoon ja yhteiskunnan verovaroilla ”siipeily” lisääntyisi entisestään. Perustulon puolustajat toivovat perustulon olevan vastaus toimeentulotuilla elävien ihmisten köyhyyteen.
Ottamatta kantaa perustuloon sen enempää, haluaisin nostaa näkyville köyhyyden monimutkaisen ongelmavyyhden. Köyhyys on rahattomuutta, mutta se on paljon muutakin: osattomuutta ja syrjäytyneisyyttä yhteiskunnan palveluista ja toiminnoista, terveyseroja ja tietämättömyyttä. Pelkkä rahan lisääminen yksilöille ei ratkaise köyhyysongelmaa.
Smith puhuu kirjassaan asioista ja ilmiöistä, jotka ovat yleisiä absoluuttisen köyhyyden alueilla. Eroosiota, sotia, kielitaidottomuutta tai lasten työssäkäyntiä ei Suomessa onneksi esiinny. Kuitenkin aikuisten terveys ja ravinnonsaanti sekä yksilöiden ja yhteisöjen voimaantuminen ovat ilmiöitä, joihin voisi suomalaisessa yhteiskunnassa enemmän kiinnittää huomiota.
Hyvin tyypillistä on, että rahattomuus johtaa ruokavalioon, joka ei ole terveellinen. Terveyteen kuuluu myös mielen hyvinvointi. Köyhän ruokavalioon saattaa kuulua päihteiden liikakäyttöä, jolla haetaan sisältöä arkeen ja sosiaalista hyväksyntää. Sairastavuus lisääntyy, mutta lääkäreihin tai lääkkeisiin ei ole varaa.
Entä sitten voimaantuminen? Ihmisen on tärkeä kokea osallisuutta ja arvokkuutta omana itsenään, omassa yhteisössään. Toimettomuus ja neljän seinän sisälle jämähtäminen eivät edistä kenenkään hyvinvointia vaan pikemminkin pahentavat syrjäytyneisyyttä ja kynnys lähteä toimintaan tai työhön kasvaa. Riski päihteiden käyttöön puolestaan lisääntyy. Kun ihminen kokee voimattomuutta, tunnetta, ettei hän pysty vaikuttamaan elämäänsä, hän ei jaksa yrittää sinnitellä köyhyyttä vastaan. Smith sanoo kirjassaan, että ”Poverty and powerlessness are two sides of the same coin.” (Köyhyys ja voimattomuus ovat saman kolikon kaksi puolta.)
Mitä tehdä?
“Empowering the poor also frees them to innovate, to envision new possibilities, to become more productive, to find new ways to solve problems, and to form productive, cooperative relationships with others to achieve shared goals” (Smith 2005, 43).
Voisiko vastauksena olla alueyhteisötyö – yhteisöjen innostaminen ja voimauttaminen?
Helsingissä on käynnissä Demokratia-hanke, jonka tarkoituksena on parantaa kaupunginosien viihtyvyyttä ja asukkaiden osallisuutta. Sen tavoitteena on edistää kaupunkilaisten vaikuttamismahdollisuuksia. Esimerkiksi Helsingin Malminkartanossa viihtyvyyttä pyritään parantamaan kohentamalla alueen siisteyttä ja turvallisuutta.
Kuitenkin jotain tuntuu puuttuvan. Tai itse asiassa paljonkin. Ensinnäkin tiedotus. Kuinka moni on kuullut näistä demokratia-hankkeista, joita on kymmenen ympäri Helsinkiä? Ei ilmeisesti monikaan, sillä hankkeen nettisivuille on tähän mennessä tullut neljä kommenttia.
Ja toiseksi: Kaikkien osallisuus. Miten saadaan mukaan kaikki alueen ihmiset – ei vain niitä, jotka muutenkin osallistuvat kaikkeen toimintaan? Kuka kysyisi torin laidalla aamusta iltaan istuvalta miesporukalta, miten he haluaisivat osallistua alueensa kehittämiseen? Kuka soittaisi ovikelloa ja ottaisi alueen kehittämiseen mukaan myös vanhukset, jotka eivät enää uskalla poistua asunnostaan, koska pelkäävät kaatumista? Entä lapset päiväkodissa ja nuoret kouluissa? Entä ne, jotka eivät puhu kunnolla suomea tai eivät osaa käyttää tietokonetta? Miten heitä kuullaan, osallistetaan ja voimautetaan?
Aluetta, osallisuutta ja ihmisten vaikutusmahdollisuuksia ei voi kehittää niin, että huono-osaisimmat tai heikommassa asemassa olevat jätetään toiminnan ulkopuolelle. Se vain entisestään polarisoi alueen ihmisten hyvinvointi- ja tyytyväisyyseroja.
Sosionomina näkisin tällaisissa hankkeissa todella paljon potentiaalia myös köyhyyden selättämiseksi. Siksi onkin todella harmillista, jos tällaiset mahdollisuudet jäävät käyttämättä tai jos toiminta vain pahentaa syrjäytymisvaarassa olevien ihmisten ulkopuolisuuden kokemusta.
Satu Kinnunen, sosionomi ylempi amk-opiskelija
Lisätietoa
Smith, Stephen C. 2005: Ending global poverty. A guide to what works. Palgrave Macmillan, England.
Ei kommentteja